Käväistiin eilen tsiigailemassa Lady Gagan keikkaa Oonan, Niklaksen, Viivin ja Davyn kaa! Oltiin eka Niklaksen luona Oonan kanssa fiilistelemässä ja booleilemassa ja siirryttiin siitä sitten Pasilaan jossa Viivi ja Davy joinas meidät. Laitan pari keikkakuvaa Gagapediasta ettei tää mun keikkasolkotus olisi turhan tekstipainotteista kun tää on muutenkin vähän tönkköä tällainen selostus aina, gagakuvat eivät siis toisin sanoen ole mun.
Jengiä oli ihan kiitettävästi jo paikalla niin saatiin aika kulumaan ihmettelemällä asuja. Jos en olisi ollut itsekin keikallesuuntautuja niin olisin varmaan pistänyt pystyyn juomapelin "huikka aina kun näet jonkun selässä Born This Wayn".
Meikän rytkeet koostui tuollaisista osista + saappaat jotka eivät silmämuniin asti pääse tuossa fotossa. Sinällään huvittavaa et oon käyttänyt tuota ihan samaa asua ennenkin normipäivänä mutta kyllä vaan ihmiset päätteli että Gagaa ollaan menossa tuijottaa. Ei siinä mitään tosin!
Rynnin ovien auetessa edeltä kun halusin hyvän paikan (tosin imo ainoa oikeasti hyvä spotti on monster pitin edessä mutta enpä ajatellut mennä aamukasilta kyykkimään) ja pääsinkin sen catwalkin keskelle melkein eteen. Ihan turha juoksu oli kyllä koska nää muut etanoi jossain ja liikuin sitten niiden luokse.
Lady Starlightin setti oli Monster Balliin verrattuna aivan uskomattoman turha vaikka ei se silloinkaan mitään kauhean mieltänostattava ollut. Se vaan ständäsi paikoillaan ja välillä ehkä huiskutti jotain raajaa sen verran että paljaallakin simmulla näki. Sen jälkeen vetänyttä The Darknessia tosin odoteltiin semi-innoissamme Niklaksen ja Oonan kanssa, tosin oikeastaan odotettiin vain et ne vetää I Believe In A Thing Called Loven koska se on yksi maailman onnistuneimmista kappaleista (tämä on siis totuus, ei mielipide). Se koko live oli kuitenkin ihan hauska koska Justin Hawkinsin mystinen akrobatia oli suhteellisen inspiroivaa. Oon aika saletti siitä et mun täytyy opetella seisomaan päälläni ja taputtamaan jaloillani niin voin antaa raikuvat rapuaplodit missä ikinä nyt sellaista tarvitseekaan. En tosin ihan hiffaa miten vaikeita yleisönhuudatusjuttuja niillä voi olla, piti laulaa ja ulista ja toistaa jotain lauseita joista ei saanut mitään selvää koska brittiaksentti falsetilla kuulostaa about samalta kuin 15-vuotias ernu the GazettEn keikan jälkeen vuonna 2007. Ei kyllä oikein selvää saa. Mutta oltiin kuitenkin Oonan kanssa sitä mieltä että se sen darrainen Jeesus -look oli ihan kuuma.
| Derppaa hitusen |
![]() |
| Astetta hooseempi heppatyttö |
![]() |
| Normipäivä toimistolla |
Tämän jälkeen tuli Kill the bitch-väliasian, jossa Mother G.O.A.T. eli vitun iso ranskalaisaksentilla puhuva leijuva Gagan pää selitti missiotaan (Gaga on karannut vanki, kill the bitch näin tiivistettynä).
Gaga vaihtoi sitten mustasta glitterkypäräasuasiastaan latexkortsuasuun ja tuli taas lavalle jäätävän ison raskausmahan päällä ja synnytti. Tästä lähti sit Born This Way mikä oli just niin mustat svengaa kirkossa -meininkinen livenä kuin ajattelinkin.
Sen jälkeen ne veti Black Jesus † Amen Fashionin missä ei siinäkään ollut mitään erityisiä kikkoja, tanssia vain. Näissä kuvissa on vähän vaihtelevia elementtejä kun Gaga ei pidä aina ihan identtisiä asuja, mutta about samaa luokkaa kaikki kuitenkin on että niin.
Sitten tuli Bloody Mary jota edelti pieni tanssi-interlude ja jonka jälkeen Gaga tuli parin tanssijan kanssa lavalle luistelemaan.. tai no pyörimään jonkun mystisen mekaniikan avulla mutta luistelua siinä kai yritettiin implikoida.
Välissä tuli Manifesto of Mother Monster eli se sama spiikki mikä on Born This Way -videon alussa mutta nyt Mother G.O.A.T.in esittämänä. Toi G.O.A.T. on niin älyttömän siisti etten vaan kestä.
Porukka sekosi sopivasti kun Bad Romance pärähti ilmoille ja jytä jatkui vielä kun pikku välispiikin jälkeen tuli Judas. Gaga meni tanssimaan yhteen ton linnan torneista koska kaksi tanssijaa vangitsi sen sinne.
Pari tanssijaa yritti sitoa sen tuohon paaluun mutta eiköhän Gaga siitä paennut.
Sen linnan sisäseinämät oli ottanut vähän erilaista imagoa kun Fashion of His Love alkoi soimaan, yhdessä kolossa pyöri muutama Gagan kulttivaate ja siinä haettiin sellaista teinitytön huone -imagoa koska se oli täynnä julisteita Gagasta ja meikkipöydällä oli Jo Calderone -taulu. FoHL miksautui siitä ihan muksan sulavasti Just Danceen.
Sen jälkeen ne veti Black Jesus † Amen Fashionin missä ei siinäkään ollut mitään erityisiä kikkoja, tanssia vain. Näissä kuvissa on vähän vaihtelevia elementtejä kun Gaga ei pidä aina ihan identtisiä asuja, mutta about samaa luokkaa kaikki kuitenkin on että niin.
Sitten tuli Bloody Mary jota edelti pieni tanssi-interlude ja jonka jälkeen Gaga tuli parin tanssijan kanssa lavalle luistelemaan.. tai no pyörimään jonkun mystisen mekaniikan avulla mutta luistelua siinä kai yritettiin implikoida.
![]() |
| Side-eyeing you tbh |
Porukka sekosi sopivasti kun Bad Romance pärähti ilmoille ja jytä jatkui vielä kun pikku välispiikin jälkeen tuli Judas. Gaga meni tanssimaan yhteen ton linnan torneista koska kaksi tanssijaa vangitsi sen sinne.
![]() |
| Tää oli se Gagan tukka näin alussa |
Sen linnan sisäseinämät oli ottanut vähän erilaista imagoa kun Fashion of His Love alkoi soimaan, yhdessä kolossa pyöri muutama Gagan kulttivaate ja siinä haettiin sellaista teinitytön huone -imagoa koska se oli täynnä julisteita Gagasta ja meikkipöydällä oli Jo Calderone -taulu. FoHL miksautui siitä ihan muksan sulavasti Just Danceen.
Gaga esitti siitä sitten Lovegamen näinkin vaatimaton hattu päässä.
Hattu sai myöhemmin lähteä koska Telephone.
Gaga piiloutui taas lavan taakse ja saapui paikalle prätkän selässä vetäen Heavy Metal Loveria.
![]() |
| Muistakaa lapset mopoillessa käyttää kypärää |
Se mopoili ympäri catwalkia ja joku noista tanssijoista istui kyytiin svengaa kanssa melkoisen seksuaalisella maneerilla.
HML:n jälkeen tuli Bad Kids jonka aikana Gaga otti eturivistä jonkun Bad Kid -liivin ja viskasi sen ylleen. Tän jälkeen Gaga bondaili yleisön kanssa koska ton jälkeen jengi aina heittää lavalle kunnon kasan roinaa ja Gaga lupasi muutamille että päästää ne backstagelle. Eniten hajotti se kun joku viskasi lompakkonsa lavalle ja Gaga oli että "otan sun luottokortin ja rahat.. no ei, en tarvii sun rahaa haluan vaan SUN SIELUN". :::D Joku viskasi iPhonensakin lavalle (aika rohkeaa!) ja Gaga otti muutaman tanssijan kanssa selfien. Better than your faves.
Mopon päälle oli heitetty piano jossa Gaga rallatti Hairin akustisena ja vitsaili siitä kuinka ironista on että se laulaa sen aina silloin kun sen hiukset on mennyt ihan hikiseksi ja paskaiseksi. Siitä se veti sitten vielä Princess Dien. Yoü and I tuli sen jälkeen, Gaga starttasi pianolla mutta meni sitten loppujen lopuksi riehumaan lavalle. Tuli tosin pieni poika olen pettymys -fiilis kun kukaan ei huutanut "six whole years" kun Gaga pisti mikkiä yleisöön päin ja ulisin vain yksin siellä. 8---( Itse asiassa Hairinkaan aikana ei kuulunut kauheasti aha ahaata voi satan nyt Suomi!1
Linnan eteen tuli tuollaiset lasikopit johon Gaga meni soittaa Electric Chapelia kahden kitaristin kanssa ja se koko linna heijasteli kunnon discojytävaloissa.
Lavalle tuli sitten tanssijat Ian ja Kevin, joista Kevinillä oli häämekko päällään ja ne meni naimisiin, kunnes pappina toiminut kitaristi kurkkasi Kevinin hunnun alle ja oli silleen "ei" jonka jälkeen Gaga alkoi veisaamaan Americanoa. Ja veivaamaan lihamyllyä.
![]() |
| Juhlat minun makuuni |
Tän jälkeen Gaga alkoi laulamaan kuinka Larry Flynt joskus muinoin sanoi ettei naisia enää kohdella kuin lihaa Hustler-lehden kannessa mut Born This Way Ballissa se tulee olemaan juuri niin ja repi lihamekostaan alaosan ja aloitti Poker Facen, joka loppui siihen kun Gaga itse lentää lihamyllyyn.
Alejandron Gaga lauloi kovin nitisevän näköisellä sohvalla istuen. Oliskohan ollut muuten just tämän aikana kun Mark Kanemura vispasi itseään juuri meidän edessä ja olin vähän että I'm ok with this. Niitä tanssijoita oli kyllä kohtuullisen mielekästä vilkuilla näin vaatimattomasti ilmaisten. 8---)
Paparazzia lauloi eka Mother G.O.A.T., mutta jossain vaiheessa Gaga ilmestyi ylös linnaan laulamaan kanssa. Oi mulla tulee aina tippa linssiin ton biisin kaa en vaan tiedä mitään parempaa!
Paparazzin loppuessa se tuli linnan ovesta ulos ja huusi "I don't speak Finnish but I can if you like" ja aloittaa Scheißen uh ah mikä jytäisyys, se biisi on parasta Gagaa ja koreografia on myös maukas ja voi sitä katkeruuden määrää kun siitä ei tehty sinkkua. Toivon että se Fame-parfyymin mainoksen kokoversio tulee olemaan mahdollisimman musavideomainen niin sieluni saa ansaitsemansa levon. Gaga toivotti siitä sitten hyvät yöt ja häippäis.
Encoressa Gaga alkoi soittamaan The Edge of Glorya pianolla linnan tornissa, josta se sitten vaihtui normiversioon ja se tanssahteli siellä yläilmoissa Markin kanssa.
Tän jälkeen Gaga otti lavalle jonkun tytön ja alkoi laulamaan Marry The Nightia ja otti jonkun toisenkin lapsen sinne. Hajotti kun se toinen itki niin vuolaasti mut se nuorempi oli ihan pokerface koko ajan. ::D Se olikin sit illan vika biisi ja päästiin itse asiassa ihan hyvään aikaan pois Hartwall Areenasta, muistan kun viime kerralla jäätiin siihen ryysikseen varmaan puoleksi tunniksi tai jotain. Jaloista oli mennyt tunto ihan kokonaan kotiin päästessäni mutta kerrankos sitä kärsii.
Mut joo oli ihan uskomattoman hauskaa, hyvä seura eikä Gaga koskaan petä!




























Hola ja tervetuloa amigot ja señoritat, tai no miksei muutkin! Olen 20-vuotias nimellä Sini kulkeva naisihminen Helsingistä. Tämä blogi on narsistista ajantappoani varten, joten kaikki sheeba pärtsäshoteista tekotaiteellisiin muffinssikuviin ängen tänne. Riepuja, ripsiä ja monta kiloa skeidaa löytyy myös, mutta toivon että viihdyt!
Hello and welcome to the life&style blog of this 20 year old being called Sini! Please click yourself to the







Mua vituttaa nyt niin armottomasti, etten päässy tonne keikalle muuton takia. FML.
VastaaPoistaVoi ei D: Mut ens vuonna uus levy niin eiköhän se tänne kahden vuoden sisään pyrähdä taas!
Poistaei helvetti et tuli tyhmä olo ku tajusin just et se hevonen ei ollukaa oikee.........
VastaaPoistaVittu en kestä lahosin ihan täysin :::::::DDDDDDDD Aina ei voi onnistuu XD
PoistaTon kaiken keikkahöskän jälkeen on vaikee uskoo, et Gaga oikeesti laulaa livenä...
VastaaPoistaOn se vaan taitava eukko!
PoistaOli niin mahtava. Korvissa soi edelleen.
VastaaPoistaÄläpä, ihan tajuton!
Poistaoli kyl mahtava keikka, nolottaa myöntää et mäki katoin aluks et siellä on oikee hevonen lavalla.. yhh.
VastaaPoistaJep! Asfdgf mut hei ei sitä oikeesti tajunnut sillon ku se asteli ekoja askelmiaan XD
Poistaliityn tohon samaan että nyt vasta selvis että heppa ei ollukkaa oikee. voi juma! kai se oli sitten se alku into kun ei oikein kiinnittäny kaikkeen maholliseen huomioo :D:D:D:
VastaaPoista::::DDDDDD Ei menny iha putkeen näemmä
Poistatoi heppa meni about metrin päästä enkä tajunnu, voi tätä häpeän määrää : DDDD ehin jo tutuillekki sanoo että JOO OLI SE OIKEE ku ne kyseli lol....
VastaaPoista::::DDD Ei ihan menny ku Strömsössä
Poistaei vittu luin sun twitteriä ja en tienny minne voisin kommentoida tän mut miks SÄ et oo BBssä koska olis ihan vitun mahtavaa ku kertoilisit kirpasevia totuuksias niistä XD plus voittaisit ihan varmasti (...eiku et koska kanssapissikset saattais vetästä melonin nenään) mutta kuitenkin viihdearvo nousis valtavasti!
VastaaPoista:::D No enpä kyllä tiedä, lentäisin varmaan ekana ulos jonkun kuollut vauva -vitsin jälkeen. Musta se olis itse asiassa varmaan aika hauska kokemus mut en mä haluu et mut leikataan ihan idarin kuuloiseksi ja musta tulis videoo teeveeseen ku oon suihkussa. :Z
Poistahaha se liivi jonka se otti bad kidsin aikan oli mun kaverin :D se joutu viel hakee sen takas sen keikan jälkee ku siel taskus oli kaikki avaimet, rahat ja puhelin ja mikä parast gagan manageri joutu hakee sen sielt gagan bäkkärilt (ehkä jopa gagan päältä) koska sitä liivii ei just oltu laitettu löytötavaroihin niiku kaikki muut :::D
VastaaPoistaMut gaga ei ikinä petä, toi oli vaa niin huikee keikka et kyllä kannatti maksaa! ARTPOP ball tour:ii odotellessa :)
XDDDD Ahaaha Gaga varkaissa.
PoistaJep oli niiin siistiä!
ei ollu muuten gagan manageri ja se oli lavasteissa, ei siis gagan päällä terveisin liivin omistaja :)
Poistaomg miten pitkä setti !!
VastaaPoistaKyllähä noita biisejä tuli!
Poistaaivan ihana postaus! ♥ tuli ikävä keikalle takas :)
VastaaPoistaJumalauta mikä sirkus :D jäätävää kuraa tuo Gagga :|
VastaaPoista